Vastikään tehdyssä tutkimuksessa (Raportti-Hubschman, Fertility & Sterility Lok 2009) selvisi, että naiset, jotka hoitivat hedelmällisyyttään henkisen irrottautumisen avulla ja pääsivät eroon stressistä, tulivat raskaaksi huomattavasti useammin.
Tutkimus osoittaa, että paras tapa päästä eroon stressistä, on meditatiivinen harjoitus.
Usea nainen, jolla on ongelmia tulla raskaaksi, suunnittelee kaiken ympärillänsä sen mukaan, että hän tulisi raskaaksi. Se voi olla kaikkea yhdynnän ajankohdan suunnittelemisesta siihen mitä hän saa tai ei saa syödä.
Tietenkin on etu oppia tuntemaan oma keho ja varmistaa, että siittiöt ovat oikealla ajankohdalla siellä, missä niiden pitääkin. Ei ole kuitenkaan hyväksi suunnitella arkea yksityiskohtaisesti vain sen vuoksi, että haluaa tulla raskaaksi.
Tämän vuoksi on hyvä idea oppia hallitsemaan stressiä ja osata rentoutua. Joskus voi kuitenkin olla tarpeen saada ammattilaisen apua tulosten saavuttamiseksi.
Yllä manittu tieto on INGfertility:n uutiskirjeestä. INGfertility on mm. Pre-SeedŽ valmistaja.
Pre-SeedŽ on pH-tasapainoitettu liukuvoide, joka on kehitetty stimuloimaan hedelmällistä limakalvoa ja lisäämään kosteutta vahingoittamatta siittiöitä. Pre-SeedŽ on kliinisesti testattu ja lääkärien suosittelema.
Osta Pre-SeedŽ täältä: http://www.halpa-testi.fi/pre_seed_liukastusvoide-c-36.html








